Suomalaisessa työmarkkinaelämässä eletään uudenlaisia aikoja. Työnantajat ovat poikkeuksetta alalla kuin alalla hyökänneet vahvasti olemassa olevia työehtoja vastaan. Viime vuosien työtaisteluista huomattava osa on käyty asetelmassa, jossa työnantajat haluavat heikentää työehtosopimuksia. Tähän he ovat pyrkineet jopa työsulkua käyttäen, mikä on poikkeuksellista suomalaisessa työmarkkinakulttuurissa. Samoin uutena ilmiönä työtaistelutilanteissa on pyrkimys ”rikkurityövoiman” värväämiseen mikä on hyvin tuomittavaa.
Työnantajien pyrkimyksiin työehtojen heikentämisessä edesauttaa olennaisesti se, että maata hallitsee vahva porvarienemmistö. Ammattiyhdistysliikkeen saavutukset ovat olleet historiallisesti suorassa kytköksissä poliittiseen ilmapiiriin ja työväenluokan edustukseen eduskunnassamme. Eduskunnan oikeistolaistuessa ovat työnantajien otteet koventuneet eri alojen neuvottelupöydissä.
Mikäli nykyinen hallituspohja saa jatkokauden, on selvää että saamme monia heikennysesityksiä työehtoihin tulevalla eduskuntakaudella. Tästä on saatu esimakua, kun hallituksen suunnalta on lämmitelty ajatuksia lakko-oikeuden rajoittamisesta ja eläkeiän nostamisesta. Elinkeinoelämän keskusliiton puolelta puolestaan väläyteltiin ajatusta vuosilomien lyhentämisestä. Nämä keskustelunavaukset eivät ole sattumanvaraisia, vaan hyvin harkittuja, sekä hallituksen että työnantajaliittojen suunnalta.
Työnantajapuolen hylättyä tulopoliittiset kokonaisratkaisut tulee ammattiliitoissa terävöittää keskinäistä yhteistyötä. Emme voi katsoa kun ammattiliitto kerrallaan joutuu työehtojen polkemisen kohteeksi. Tämä edellyttää sopimuskausien sekä sopimustavoitteidenkin harmonisointia sekä ennen kaikkea solidaarisuutta ammattiyhdistysliikkeen sisällä.
Ammattiyhdistysliikkeen ryhdistäytymisen lisäksi tarvitsemme myös poliittisen tasapainon, joka ei kannusta työnantajaosapuolta voimapolitiikkaan. Työehtomme jotka vuosikymmenten saatossa ovat tulleet, eivät ole itsestäänselvyyksiä. Työehtojemme tai palkkatasomme alentamisella emme luo hyvinvointia suomeen, vaan päinvastoin romutamme hyvinvointiyhteiskuntamme perusteet ja kasvatamme tuloeroja entisestään. Samalla menetämme hyvin säilyneen yhteiskuntarauhamme. Tätä tuskin meistä kukaan toivoo.
Juho Kautto
palkkasihteeri
maanantai 27. joulukuuta 2010
Tuloerot kasvavat poliittisilla päätöksillä
Vuosina 1995- 2007 pienituloisimman kymmenesosan tulokehitys oli 13 prosenttia ja hyvätuloisimman 80 prosenttia. Suhteellinen köyhyys kaksinkertaistui tänä aikana noin 12 prosenttiin. Tuloerot ovat nyt samalla tasolla kuin 40 vuotta sitten. Kyse ei ole mistään luonnonilmiöstä, vaan valitsemastamme tulonjakopolitiikasta, jossa verotus näyttää keskeistä roolia.
Vuonna 1993 tehtiin Ahon hallituksen toimesta verouudistus, jossa eriytettiin ansio- ja pääomatulojen verotus toisistaan. Pääomatulojen ollessa kevyttä tasaverotusta, on ansiotuloja keinotekoisesti siirretty pääomatuloiksi. Palkansaaja maksaakin korkeampaa veroprosenttia jo 33 000 euron ansiotuloista kuin miljoonien pääomatulojen nauttija. Tuloveronkevennyksiä on tehty myös miljardien edestä, mutta näiden kohdistuminen tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin on kasvattanut tuloeroja entisestään.
Tuloeroja on kasvatettu myös muilla keinoin. Varallisuusvero poistettiin Vanhasen hallituskaudella 2005. Samaan aikaan tehtiin myös verouudistus, jolla listautumattomat yhtiöt voivat jakaa osakkailleen enimmillään 90 000€ verovapaasti osinkoa, mikäli yhtiön nettovarallisuus tämän mahdollistaa. Tätä mahdollisuutta käyttääkin noin puolet yrityksistä täysimääräisinä joka vuosi. Nykyisen hallituksen aikana yrityksiltä poistettiin puolestaan Kela-maksu, josta aiheutuneet miljardiluokan tulonmenetykset rahoitetaan kansalaisten kulutusverojen nostoilla.
Valtionvarainministeriö on arvioinut, että julkisen talouden kestävyysvaje on kymmenen miljardia euroa ensi eduskuntakaudella. Tämän umpeen kuromisessa on keskeistä talouskasvu ja työllisyyden kehitys, mutta varmaankin verotulojen kasvua tai menoja leikkaamista tarvitaan. Kysymys kuuluu ainoastaan, missä tuloluokassa leikkaukset tai veronkorotukset tehdään?
Talouden tasapainottaminen olisi kohtuullista aloittaa tuloerojen pienentämisellä, jossa verotus ja sen kohdentuminen on avainasemassa. Veronkorotusten tulee kohdistua siihen kansanosaan, jolla on siihen varaa normaalin elämän kärsimättä. Tuloerojen pienentämisvaatimuksissa ei ole kyse kateudesta, eikä pelkästä oikeudenmukaisuudesta, vaan hyvinvointivaltion rahoittamisesta.
Juho Kautto
palkkasihteeri
Vuonna 1993 tehtiin Ahon hallituksen toimesta verouudistus, jossa eriytettiin ansio- ja pääomatulojen verotus toisistaan. Pääomatulojen ollessa kevyttä tasaverotusta, on ansiotuloja keinotekoisesti siirretty pääomatuloiksi. Palkansaaja maksaakin korkeampaa veroprosenttia jo 33 000 euron ansiotuloista kuin miljoonien pääomatulojen nauttija. Tuloveronkevennyksiä on tehty myös miljardien edestä, mutta näiden kohdistuminen tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin on kasvattanut tuloeroja entisestään.
Tuloeroja on kasvatettu myös muilla keinoin. Varallisuusvero poistettiin Vanhasen hallituskaudella 2005. Samaan aikaan tehtiin myös verouudistus, jolla listautumattomat yhtiöt voivat jakaa osakkailleen enimmillään 90 000€ verovapaasti osinkoa, mikäli yhtiön nettovarallisuus tämän mahdollistaa. Tätä mahdollisuutta käyttääkin noin puolet yrityksistä täysimääräisinä joka vuosi. Nykyisen hallituksen aikana yrityksiltä poistettiin puolestaan Kela-maksu, josta aiheutuneet miljardiluokan tulonmenetykset rahoitetaan kansalaisten kulutusverojen nostoilla.
Valtionvarainministeriö on arvioinut, että julkisen talouden kestävyysvaje on kymmenen miljardia euroa ensi eduskuntakaudella. Tämän umpeen kuromisessa on keskeistä talouskasvu ja työllisyyden kehitys, mutta varmaankin verotulojen kasvua tai menoja leikkaamista tarvitaan. Kysymys kuuluu ainoastaan, missä tuloluokassa leikkaukset tai veronkorotukset tehdään?
Talouden tasapainottaminen olisi kohtuullista aloittaa tuloerojen pienentämisellä, jossa verotus ja sen kohdentuminen on avainasemassa. Veronkorotusten tulee kohdistua siihen kansanosaan, jolla on siihen varaa normaalin elämän kärsimättä. Tuloerojen pienentämisvaatimuksissa ei ole kyse kateudesta, eikä pelkästä oikeudenmukaisuudesta, vaan hyvinvointivaltion rahoittamisesta.
Juho Kautto
palkkasihteeri
torstai 18. marraskuuta 2010
Annetaanko mennä?
Mikä meitä SAK:laisia riivaa? Gallupit kertovat, että vain 46 prossaa meistä aikoo äänestää seuraavissa vaaleissa. Näin, vaikka kysymys on kansakunnan kehityksen suunnasta. Asia antaa aihetta aprikointiin.
Palkansaajille tärkeää on eläke- ja perhepolitiikan oikein hoitaminen ja työelämään vaikuttavien lakien säätäminen duunarin näkökulmasta. Työ on meille toimeentulon perusta tässä markkinavetoisessa maassa ja vain työ luo lisäarvoa hyvinvoinnin takaamiseksi. Senpä vuoksi palkansaajien edusmiehiä pitää Arkadianmäelle saada. Ammattiliitoistakaan ei työläisille pidemmän päälle apua heru, jos lait laaditaan vain rahavallan tavoitteita tukemaan.
Mitä sanotte, jos tuottavuuden kasvua haetaan vain työehtoja heikentämällä? Tällöin rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään. Terveydenhoito tulisi tosi kalliiksi, jos julkiset palvelut lakkaisivat. Vanhuksista ainoastaan varallisuutta keränneet saisivat turvaa. Köyhien tenavat eivät pääsisi kunnolliseen kouluun, eikä hoitopaikkoja lapsille tippuisi. Tokkopa tällaista kukaan oikeasti havittelee!?
Mikä mättää, kun työläiskansa ei halua enää vaikuttaa? Puuttuuko uskoa omiin voimiin vai tietoisuusko on hukassa? No selittäjiä voi tietysti olla moniakin. Ovathan työväenpuolueet olleet mukana hallituksissa, mutta mitä he ovat saanet siellä aikaan? Onko se ihan sama, kuka maata johtaa? Tätä jappasua voisi jatkaa, eikä tulosta syntyisi. Jappasun sijaan kehitystä pitäisi osata katsoa kauemmaksi historiassa ja pitäisi nähdä tulevaisuutta vuosikymmenien päähän. Onhan ay-liike ja työväenpuolueet saaneet taistelluksi melkoisesti etuja. Eläkkeet, vuosilomat, työttömyysturva, sairausvakuutus ja monet muut arkipäivän pikkuasiat, jotka tahtovat unohtua. Nämä asiat saattavat olla uhanalaisia.
Näinä aikoina, kun maapallo kutistuu vinhaa vauhtia talouden, informaation ja sosiaalisen toiminnan verkostoituessa, on kansakunnan ratkaistava oma menestymisensä oppi. Eduskunnalla on edelleen avaimet vaikuttamiseen. Toinen asia on, kuka avaimia käyttää ja mitä niillä availlaan. Meillä on vielä asutettavanamme hyvä planeetta. Järkevällä toiminnalla voimme säilyttää onnellisen elämän olosuhteet tuleville sukupolvillekin. Suomessa omaksuttua demokratiaa on syytä vaalia ja osallistua vaikuttamiseen. Palkansaajien vaihtoehdoista huonoin on se, että jätetään päättäminen muille; annetaan vain mennä.
Heikki Lauronen, palkkasihteeri
Palkansaajille tärkeää on eläke- ja perhepolitiikan oikein hoitaminen ja työelämään vaikuttavien lakien säätäminen duunarin näkökulmasta. Työ on meille toimeentulon perusta tässä markkinavetoisessa maassa ja vain työ luo lisäarvoa hyvinvoinnin takaamiseksi. Senpä vuoksi palkansaajien edusmiehiä pitää Arkadianmäelle saada. Ammattiliitoistakaan ei työläisille pidemmän päälle apua heru, jos lait laaditaan vain rahavallan tavoitteita tukemaan.
Mitä sanotte, jos tuottavuuden kasvua haetaan vain työehtoja heikentämällä? Tällöin rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään. Terveydenhoito tulisi tosi kalliiksi, jos julkiset palvelut lakkaisivat. Vanhuksista ainoastaan varallisuutta keränneet saisivat turvaa. Köyhien tenavat eivät pääsisi kunnolliseen kouluun, eikä hoitopaikkoja lapsille tippuisi. Tokkopa tällaista kukaan oikeasti havittelee!?
Mikä mättää, kun työläiskansa ei halua enää vaikuttaa? Puuttuuko uskoa omiin voimiin vai tietoisuusko on hukassa? No selittäjiä voi tietysti olla moniakin. Ovathan työväenpuolueet olleet mukana hallituksissa, mutta mitä he ovat saanet siellä aikaan? Onko se ihan sama, kuka maata johtaa? Tätä jappasua voisi jatkaa, eikä tulosta syntyisi. Jappasun sijaan kehitystä pitäisi osata katsoa kauemmaksi historiassa ja pitäisi nähdä tulevaisuutta vuosikymmenien päähän. Onhan ay-liike ja työväenpuolueet saaneet taistelluksi melkoisesti etuja. Eläkkeet, vuosilomat, työttömyysturva, sairausvakuutus ja monet muut arkipäivän pikkuasiat, jotka tahtovat unohtua. Nämä asiat saattavat olla uhanalaisia.
Näinä aikoina, kun maapallo kutistuu vinhaa vauhtia talouden, informaation ja sosiaalisen toiminnan verkostoituessa, on kansakunnan ratkaistava oma menestymisensä oppi. Eduskunnalla on edelleen avaimet vaikuttamiseen. Toinen asia on, kuka avaimia käyttää ja mitä niillä availlaan. Meillä on vielä asutettavanamme hyvä planeetta. Järkevällä toiminnalla voimme säilyttää onnellisen elämän olosuhteet tuleville sukupolvillekin. Suomessa omaksuttua demokratiaa on syytä vaalia ja osallistua vaikuttamiseen. Palkansaajien vaihtoehdoista huonoin on se, että jätetään päättäminen muille; annetaan vain mennä.
Heikki Lauronen, palkkasihteeri
maanantai 15. marraskuuta 2010
Ahonen puhui omiaan
Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahosen puheet eläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtajan palkasta ja palkkioista A-studiossa 8.11. eivät vastaa palkansaajien ajatuksia.
Ahosen esittämä näkemys Varman toimitusjohtajan palkan suuruudesta ja kehityksestä on hänen henkilökohtainen kantansa, eikä se edusta Paperiliiton yhteistä linjaa.
Ei ole hyväksyttävää, että tilanteessa, jossa palkansaajapuoli on viime vuosien vaikeassa taloustilanteessa tyytynyt lähes nollaratkaisuihin, palkansaajien näkyvä edustaja siunaa eläkeyhtiön johtajan kymmenien prosenttien palkankorotukset. Vielä moraalittomammaksi asian tekee se, että kyseisellä eläkejohtajalla on jo entuudestaan satojen tuhansien eurojen vuosipalkka. Tällaista yritysmaailman tautia ei saa tartuttaa eläkepolitiikkaan missään tilanteessa.
Mikään ei ole osoittanut että johtajien huikeat palkat todella kannustaisivat ja motivoisivat parempaan johtamiseen tai edesauttaisivat entistä huikeampia tuloksia. Kyse on vain järjettömät mittasuhteet saaneesta ylimpien johtajien palkkakilpailusta. Ilmiö kertoo pohjattomasta ahneudesta ja on vain omiaan entisestään vieraannuttamaan ylemmän johdon tavallisesta työtätekevästä.
Pienillä työeläkkeillä elävien kansalaisten tyrmistys näiden palkankorotusuutisten jälkeen on oikeutettua. Toimitusjohtajan palkankorotuksella ei eläkkeiden ansiokehitystä paranneta. Sillä on pelkästään eläkejärjestelmän uskottavuutta heikentävä vaikutus.
On tärkeää, että palkansaajat ovat mukana eläkeyhtiöiden päätöksenteossa, sillä he osallistuvat tuntuvalla maksuosuudella eläkejärjestelmän ylläpitoon. Edustajiemme tulee muistaa vastuunsa päätöksenteossa. Vaadimme julkisesti kohtuullisuutta muulta yritysjohdolta. Ei ole liikaa pyydetty muistaa se myös omassa toiminnassamme.
Juho Kautto
Palkkasihteeri
Paperiliitto
Ahosen esittämä näkemys Varman toimitusjohtajan palkan suuruudesta ja kehityksestä on hänen henkilökohtainen kantansa, eikä se edusta Paperiliiton yhteistä linjaa.
Ei ole hyväksyttävää, että tilanteessa, jossa palkansaajapuoli on viime vuosien vaikeassa taloustilanteessa tyytynyt lähes nollaratkaisuihin, palkansaajien näkyvä edustaja siunaa eläkeyhtiön johtajan kymmenien prosenttien palkankorotukset. Vielä moraalittomammaksi asian tekee se, että kyseisellä eläkejohtajalla on jo entuudestaan satojen tuhansien eurojen vuosipalkka. Tällaista yritysmaailman tautia ei saa tartuttaa eläkepolitiikkaan missään tilanteessa.
Mikään ei ole osoittanut että johtajien huikeat palkat todella kannustaisivat ja motivoisivat parempaan johtamiseen tai edesauttaisivat entistä huikeampia tuloksia. Kyse on vain järjettömät mittasuhteet saaneesta ylimpien johtajien palkkakilpailusta. Ilmiö kertoo pohjattomasta ahneudesta ja on vain omiaan entisestään vieraannuttamaan ylemmän johdon tavallisesta työtätekevästä.
Pienillä työeläkkeillä elävien kansalaisten tyrmistys näiden palkankorotusuutisten jälkeen on oikeutettua. Toimitusjohtajan palkankorotuksella ei eläkkeiden ansiokehitystä paranneta. Sillä on pelkästään eläkejärjestelmän uskottavuutta heikentävä vaikutus.
On tärkeää, että palkansaajat ovat mukana eläkeyhtiöiden päätöksenteossa, sillä he osallistuvat tuntuvalla maksuosuudella eläkejärjestelmän ylläpitoon. Edustajiemme tulee muistaa vastuunsa päätöksenteossa. Vaadimme julkisesti kohtuullisuutta muulta yritysjohdolta. Ei ole liikaa pyydetty muistaa se myös omassa toiminnassamme.
Juho Kautto
Palkkasihteeri
Paperiliitto
tiistai 2. marraskuuta 2010
Ainahan se on mielessä. Loma.
Mainostaa suuri suomalainen matkanjärjestäjä, osuvasti ja tarttuvasti.Marraskuisessa harmaudessa etelänmatkojen esitteiden kiiltokuvat houkuttavat. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa lomaan, monella pätkätyöläisellä ei edes ole oikeata lomaa. Toisilla taas aikaa on työttömyyden takia liikaakin, mutta mistä loman vaatimat eurot ja mitä Kansaneläkelaitoskin sanoisi jos työtön lomalle lähtisi? Eläkeläinen – tai senioreiksihan he itseään haluavat kutsuttavan, nuo vireät ja aktiiviset ikäihmiset – virkistyisi mielellään lomalla, mutta eläkepussin tili ei välttämättä mahdollista arjesta irrottautumista kodin ulkopuolella vietetyn loman muodossa. Arki lapsikatraan kanssa uuvuttaa. Aikuisten matkat vielä tilipussista maksaisi mutta lasten kanssa matkustettaessa loman hinta uhkaa nousta pilviin.
Työttömyys tai pienituloisuus ei ole este hyvän loman viettämiselle. Kela kertoo että työtönkin voi hyvin viettää vuodessa noin viikon pituisen loman, vaikka ulkomailla, menettämättä työttömyysetuuksiaan. Ulkomaille suuntautuvasta lomasta tulee kuitenkin muistaa ilmoittaa etukäteen KELA:n ja - TE keskuksen toimistoon.
Ammattiliitot välittävät jäsenilleen eri lomajärjestöjen järjestämiä erilaisia teemalomia, perhekunto- ja ohjattuja lomia sekä kuntoremonttilomia virkistykseen, työkyvyn ylläpitoon ja perheen yhteisöllisyyden lisäämiseen kohtuullisella omavastuuosuudella. Lomalaiset valitaan sosiaalisin, terveydellisin ja taloudellisin perustein. Ihan etelänmatkoille näiden lomien avulla ei pääse, mutta kuntoremonttiloma Lapin tunturimaisemiin tai teemaloma Järvi-Suomen upeaan luontoon voi hyvinkin osua kohdalle. Loman viettäneet sen tietävät: ohjatut lomat ovat lunastaneet paikkansa. Kahden vuoden karenssin kuluttua edellisestä tuetusta lomasta, moni kerran lomalle lähtenyt, mielii samalle lomalle uudestaan. Kokeile Sinäkin!
Lisätietoja liiton nettisivuilta ja järjestöesitteestä. Lomanhakemusten pikkuviidakossa Sinua opastavat osastojen lomavastaavat ja liiton lomavastaava.
Hanna-Kaisa Siimes
kirjoittaja toimii Paperiliiton lomavastaavana
Työttömyys tai pienituloisuus ei ole este hyvän loman viettämiselle. Kela kertoo että työtönkin voi hyvin viettää vuodessa noin viikon pituisen loman, vaikka ulkomailla, menettämättä työttömyysetuuksiaan. Ulkomaille suuntautuvasta lomasta tulee kuitenkin muistaa ilmoittaa etukäteen KELA:n ja - TE keskuksen toimistoon.
Ammattiliitot välittävät jäsenilleen eri lomajärjestöjen järjestämiä erilaisia teemalomia, perhekunto- ja ohjattuja lomia sekä kuntoremonttilomia virkistykseen, työkyvyn ylläpitoon ja perheen yhteisöllisyyden lisäämiseen kohtuullisella omavastuuosuudella. Lomalaiset valitaan sosiaalisin, terveydellisin ja taloudellisin perustein. Ihan etelänmatkoille näiden lomien avulla ei pääse, mutta kuntoremonttiloma Lapin tunturimaisemiin tai teemaloma Järvi-Suomen upeaan luontoon voi hyvinkin osua kohdalle. Loman viettäneet sen tietävät: ohjatut lomat ovat lunastaneet paikkansa. Kahden vuoden karenssin kuluttua edellisestä tuetusta lomasta, moni kerran lomalle lähtenyt, mielii samalle lomalle uudestaan. Kokeile Sinäkin!
Lisätietoja liiton nettisivuilta ja järjestöesitteestä. Lomanhakemusten pikkuviidakossa Sinua opastavat osastojen lomavastaavat ja liiton lomavastaava.
Hanna-Kaisa Siimes
kirjoittaja toimii Paperiliiton lomavastaavana
maanantai 1. marraskuuta 2010
Perhevapaita parannettava
Perheille kaivataan lisää aikaa ja pienet lapset halutaan hoitaa kotona. Nämä tiedot ilmenevät Väestöliiton tuoreesta perhebarometrista "Perhepolitiikan uudet tuulet - Perheen Paluu". Kyseisessä tutkimuksessa lapsiperheiden keskeisiksi työelämätavoitteiksi nousivat joustavien työaikamallien parantaminen, sekä osa-aikatyön mahdollistaminen nykyistä paremmin.
Suomalainen kokee työelämän paineet erityisesti lapsiperheissä usein kohtuuttomiksi. Pienten lasten vanhemmat tekevät ylitöitä muita enemmän, vaikka arvostavatkin perheen yhteistä aikaa. Tämä selittyy työelämän vaatimusten kasvamisella, mutta myös taloudelliset seikat pakottavat lasten vanhemmat usein ylipitkiin työpäiviin.
Suomalaisessa työelämässä tulee jatkossa keskittyä lapsiperheiden aseman tukemiseen erilaisia työaikamalleja ja perhevapaita kehittämällä. Näistä tulee tehdä taloudellisesti oikeasti mahdollisia pienten lasten vanhemmille. Erityisesti yhden huoltajan perheissä koetaan usein osa-aikatöiden tai perhevapaiden käyttö taloudellisesti mahdottomaksi. Tästäkin syystä asiaan tulee saada parannuksia, koska yhden huoltajan tai yhteishuoltajuuden perheet ovat jatkuvasti kasvava perhemuoto.
Suomalaisessa työelämässä tulee jatkossa keskittyä lapsiperheiden aseman tukemiseen erilaisia työaikamalleja ja perhevapaita kehittämällä. Näistä tulee tehdä taloudellisesti oikeasti mahdollisia pienten lasten vanhemmille. Erityisesti yhden huoltajan perheissä koetaan usein osa-aikatöiden tai perhevapaiden käyttö taloudellisesti mahdottomaksi. Tästäkin syystä asiaan tulee saada parannuksia, koska yhden huoltajan tai yhteishuoltajuuden perheet ovat jatkuvasti kasvava perhemuoto.
Lapsiperheiden vanhempien mahdollistaminen kotona oloon nykyistä paremmin olisi lasten kannalta ensiarvoisen tärkeää. Samalla se olisi hyvin perusteltua tässä työttömyystilanteessa. Samaan aikaan, kun Suomessa pienten lasten vanhemmat tuskailevat ajan puutetta ja kokevat riittämättömyyttään vanhempina, on meillä kasvava joukko nuoria aikuisia, joilla on vaara syrjäytyä työelämästä kokonaan. Lapsiperheiden työelämäjoustojen kautta voimme tarjota näille nuorille mahdollisuuden päästä työelämään kiinni ja välttää tuleva työelämän ulkopuolelle pysyvästi jääneiden joukko.
Tämä työelämän kehittämisen osa-alue on jäänyt myös ammattiyhdistysliikkeeltä liian pieneen asemaan. Työmarkkinaosapuolilla ja hallituksella onkin keskeinen rooli näiden asioiden parantamisessa. Mielestäni nämä tavoitteet ovat hyvin yhteen sovitettavissa, sillä yhteiskunnalle tai yrityksille tästä ei huomattavia kustannuksia tulisi. Päinvastoin yrityselämä saisi motivoitunutta ja jaksavaa nuorta perheellistä työvoimaa. Suomen valtiolle hyöty tulee jo puhtaasti siitä, että nuorisotyöttömyyttä voidaan näilläkin keinoilla tehokkaasti ehkäistä.
Juho Kautto
Palkkasihteeri
Paperiliitto
Ketä kuukausipalkka kiinnostaa?
Se on taas sitä aikaa sopimuspolitiikassa, jolloin kuukausipalkka on pitänyt nostaa tapetille. Vastahan se kymmenen vuotta sitten torpattiin, vaikka eräät ajoivat sitä kuin käärmettä pyssyyn.
Palkka kuukausipalkkana maksetaan yleisesti toimihenkilöille, kuten muillekin vastaavissa tehtävissä. Teollisuuden työntekijöiden työ hinnoitellaan edelleen tuntiperusteisesti. Sopimukset niissä on rakennettu pitkälti suoritteisiin pohjautuen. Kuukausipalkka-ajattelu vaatii sen vuoksi kyllä hieman pohdiskelua.
Paperiteollisuudessa työntekijöiden palkka maksetaan kausipalkkana. Se on sukua kuukausipalkalle. Aika on vain kaksi viikkoa lyhyempi, kuin kuukausi. Maksettaisiinkohan palkkakin enää kerran kuussa?
Työnantaja perustelee kuukausipalkan tarpeellisuutta palkkahallinnossa syntyvillä säästöillä. Ovatkohan ne lopulta merkittävin peruste? Muutama työpaikka ehkä voisi vähentyä, mutta ei merkittävästi. Olisikohan merkittävin peruste ja tavoite nykyisen sopimuksen sisällön muuttaminen, ja ehkä muut suuremmat pyrkimykset?
Oletetaanpa, että tehtaassa kaikilla olisi kuukausipalkka. Miten palkkaerot syntyisivät? Tehtävien vaativuudesta, koulutuksen tasosta, hierarkioista ja muusta työpaikan kulttuurista? Muodostuisivatko palkkakilpailulle aivan uudet näkymät?
Entä miten kuukausipalkka-ajattelu soveltuisi vuorotyöhön, jossa työajat poikkeavat toisistaan säännöllisesti? Ylityötä joudutaan tekemään ja erilaiset lisät vaihtelevat jo työvuorojen sisälläkin. Kirjanpitäjiä ja palkkalaskentaa tarvittaisiin kuitenkin oikeellisuuden ylläpitämiseksi.
Luovuttaisiinko nykyisestä sopimuksen sääntelystä kokonaan ja aloitettaisiin uusi elämä? Ei pitäisi, ainakaan ennen, kuin mietitään pariakin asiaa.
Tässä nykyisessä sopimusmaailmassa työntekijöillä on oma roolinsa ja toimihenkilöillä omansa. Kuukausipalkka auttaa osaltaan tämän eron hälventämisessä. Entä sitten, voisi kysyä. Kyllä sillä tulisi olemaan suuri merkitys työvoiman käytettävyyden kannalta tulevaisuudessa. Lisäksi muutosta tapahtuisi vastuukysymysten määrittelyssä henkilöstöryhmien harmonisoituessa.
Mietittävä on myös, voidaanko sopimuksessamme vielä olevia etuuksia säilyttää, jos siirrytään kuukausipalkkaan? Kausipalkan tuntikertoimet, palvelusvuosikorvaus, lomapalkkajärjestelyt, ylityömääräykset; mitä niille tapahtuisi?
Selvää ihan varmasti on, ettei työnantaja palkansaajan eduksi kuukausipalkkaa niin kovin pontevasti aja, kuin se nyt ajaa. Pitkässä juoksussa muutoksella tulisi olemaan vaikutus, joka palkansaajapuolella pitää nähdä kirkkaana.
Aikalisän paikka tässä on. Peli on vihellettävä nytkin poikki ja katsottava, miten muuten sopimusta voisi kehittää työntekijöiden eduksi.
Heikki Lauronen, palkkasihteeri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)