Vaalit olivat ja menivät. Mikä politiikassa muuttuu? Perussuomalaisten hurja vaalivoitto ja vasemmiston torjuntavoitto pitää saada näkymään selvänä valtakunnan politiikan suunnanmuutoksena. Nyt kansalaisten pitää saada vastinetta sille, että he ovat selkeästi osoittaneet, että kuljettu tie on ollut väärä.
Tie, joka on vienyt Suomea yhä enemmän tasaveron suuntaan, jossa niin rikkaat kuin köyhätkin maksavat yhtä suurta veroa. Tie, jossa tuloerot ovat suuret, rikkaat rikastuneet entisestään ja totaaliköyhien määrä lisääntynyt niin, että heitä on nyt jopa yhtä paljon kuin 70-luvun alkupuolella.
Tie, jossa suomalaisen teollisuuden ja työpaikkojen säilymisen hätähuutoon ei ole kyetty vastaamaan. Teollisuuslaitosten ja tietotaidon on annettu valua ulkomaille, jättäen jälkeensä vain työttömyyden ja siitä aiheutunut lasku on otettu takaisin Suomen omaan taskuun.
Tie, jossa työehdot ovat heikentyneet. Pätkä, silppu ja vuokratyöt ovat lisääntyneet niin, että jo joka 3. työtätekevistä on tämänkaltaisissa työsuhteissa. Tietyt alat ovat jo slummiutuneet niin, että niihin ei saada enää työntekijöitä, jotka vaativat edes jonkinlaisia minimityöehtoja.
Esimerkiksi maahanmuuttajia käytetään tässä räikeästi hyväksi. Muutaman euron tuntipalkalla on mahdoton elättää itseään, saati perheenjäseniä. Näin ollen joudutaan tekemään kahtakin työtä, että rahat riittäisivät edes jonkinlaiseen pärjäämiseen. On syntynyt työtätekevä köyhälistö.
Hyvä SAK. Nyt viimeistään pitää ymmärtää, että konsensuspolitiikka ja sen heijastukset on auttamattomasti haudattava. Se sopi ajanjaksolle, jossa yhteistä hyvää oli ja elintaso nousikin työtätekevillä vuodesta toiseen. Nyt tilanne on selvästi muuttunut.
Pitää avata silmät ja huomata, kuinka aggressiivisesti työnantajat toimivat, jotta ansiotasojen nousua saadaan hillittyä ja työehtoja heikennetään yhä enemmän ja enemmän. On päästetty syntymään pelon työilmapiiri, jossa ei uskalleta järjestäytyä, eikä muutenkaan vaatia mitään mikä liittyy työsuhteeseen tai työoloihin. Tämä kaikki on ollut tietoista ja harkittua niin työnantaja- kuin valtakunnanpolitiikankin suunnalta.
Nyt meillä on poliittista selkänojaa ryhdistyä edunvalvonnassa. Ei voi olla niin, että kun saimme puolentoista sukupolven elintason nostettua keskiluokkaan, niin se oikeuttaisi edunvalvontamme ja edunvalvojamme flegmaattisuuteen ja ikityytyväisyyteen. Pitää aktivoitua ja toimia, koska maata altamme kaivetaan koko ajan, vanhan konsensusajattelun hengessä. Mikäli me emme tähän pysty, tulevat toiset tilallemme jotka pystyvät. He, jotka eivät vielä ole kultaisessa keskiluokassa.
Kai Flink
tiistai 31. toukokuuta 2011
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Ajatuksia eläkeasiasta
Näin eduskuntavaalien alla eläkeläisten ja eläkkeiden asialla on varmasti moni ehdokas. Ehdokkaat esittäytyvät kaikkivoipina monella saralla. Vaalityö on monellekin sitä, että ollaan maailmanparantajia laajalla skaalalla, syleillään koko maailma kuoliaaksi.
Itse en lukeudu noihin ehdokkaisiin. Olen mieluummin realisti, kuin tyhjien lupausten antaja.
Aina, kun työeläkekustannuksia ehdotetaan lisättäväksi, tulee ehdottajan myös pohtia, miten ehdotukset rahoitetaan. On helppo luvata eläkkeisiin korotuksia, saada sympatiaa ja ääniä. Vaalien jälkeen mikään ei muutu, lupaukset unohtuvat ja tyytymättömyys säilyy. Mennään kohti seuraavia vaaleja ja näin ympyrä on taas sulkeutunut.
Eläkkeiden rahoittamiseksi perustetut, huippuosaajista koostuvat työryhmätkään eivät saaneet valmista aikaan. Jukkien, Rantala ja Ahtela, loppuraportit jäivät laihoiksi. Jukka Rantalan johtama ryhmä ei edes tehnyt varsinaisia ehdotuksia.
Edelliseen viitaten väitän, että sellaista henkilöä ei ehdokkaissa ole, joka tuosta vaan laittaisi eläkeasiat kuntoon. Tai jos joku väittää niin, kyse on todennäköisesti populismista.
Eläkeasiat ovat tyypiltään juuri sellaisia, joissa tulee edetä maltillisesti ja tarkastella tehtyjen muutosten vaikutuksia. Jos huomataan että on menty metsään, pitää olla rohkeutta myöntää se ja tehdä korjaavia päätöksiä.
Tulevaisuuden eläkkeiden rahoituksen turvaamiseksi on periaatteessa käytettävissä kolme keinoa. Kuulostaa yksinkertaiselta. Mitkä nämä kolme keinoa sitten ovat?
-Työeläkemaksujen (TEL) ennakoitua runsaammat korotukset
-Työurien pidentämiset
-Eläke-etujen heikennykset, joita tuskin kukaan haluaa
Työurien pidentäminen kuulostaa ikävältä, koska se mielletään yleisesti eläköitymisiän nostamiseksi tavoittamattomiin. Näin, sitä ei tarvitse kuitenkaan ajatella. Työuria voidaan pidentää monella tapaa:
Opiskeluaikoja lyhentämällä saadaan työuriin pituutta. Työttömyys, ja varsinkin nuorisotyöttömyys lyhentävät työuria.
Työssä jaksamisen nostaisin tärkeimmäksi mahdollisuudeksi pidentää työuria. Liian moni jää nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle uupumisen ja masennuksen takia. Työoloja parantamalla voidaan pienentää riskiä joutua ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Työn keventäminen, työn mielekkyyden lisääminen ja jopa työn jakaminen olisivat alku hyvään suuntaan.
Jopa EK on alkanut tunnustaa, että liian kireälle on työn teettämisessä menty. Henkilöitä on vähennetty, vaikka todellisuudessa YT-menettelyssä perusteltu työn väheneminen tai työn loppuminen, eivät ole olleet todellisia. Silti lähes poikkeuksetta on neuvottelutuloksena kuitenkin ollut työntekijöiden vähentäminen ja seurauksena jäljelle jääneiden työtaakan lisääntyminen sietämättömäksi.
Mitä muuten ajattelette siitä, että työnantajat puhuvat korulausein työurien jatkamisesta, mutta käytännössä potkivat työntekijänsä eläkeputkeen heti reilut 58-vuotiaina. Työnantajien näkökulmasta siinä elämänvaiheessa työntekijän sairastavuus on liian suurta ja yksilön kehittyminen työelämän näkökulmasta ohi, joten ei muuta kuin potkitaan pois työelämästä.
Kaikkiin edellä mainittuihin pitää kiinnittää huomiota ja saada työuria pidentymään.
Nyt pääsemme sitten vallitsevaan tilanteeseen. Vuoden 1996 alusta, silloinen hallitus toi työeläkkeisiin ns. taitetun indeksin, jonka eläkettä pienentävää vaikutusta joudutaan nyt kokemaan. Kaikkihan tiedämme, että taitettu indeksi tarkoittaa sitä, että elinkustannusindeksin vaikutus eläkkeisiin on 80 % ja ansioindeksin vain 20 %, josta seuraa se, että eläkkeet jäävät koko ajan jälkeen yleisestä ansio/tulokehityksestä. Ennen vuoden -96uudistusta indeksien painoarvo oli ns. keskiväli-indeksi eli 50-50.
No joka tapauksessa pääsimme porvarihallituksiin ja tulemmekin vuoden 2005 eläkeuudistukseen, jossa lisäksi keksittiin ottaa käyttöön ns. elinaikakerroin ja se tulee vaikuttamaan tulevien eläkkeen saajien, kuten minun, eläkkeisiin.
Elinaikakerroin tarkoittaa sitä, että ihmisten keskimääräinen elinajanodote nousee 1 vuodella kutakin 10 vuotta kohden. Tästä seuraa eläkkeiden leikkauttaminen, jonka voi kompensoida pysymällä työelämässä pidempään.
Käytännön esimerkissä vuonna -67 syntyneen eläke tulee olemaan 9 % pienempi elinaikakertoimen johdosta. -87 syntyneen tulevaisuuden eläke on jo 15 % pienempi.
Kun eläkeasiat on yleisesti hyväksytty päätettäväksi kolmikantaisesti, pitää meidän työntekijöiden olla neuvottelupöydässä erittäin tarkkana. Vastapuolella on keksitty termi ”joustava eläköitymisikä”. Kuulostaa kivalta, eikö niin?
Mutta mielestäni sen tarkoitus on saada ihmiset lähes pakolla jatkamaan työuria, koska kenelläkään ei ole yksinkertaisesti VARAA jäädä eläkkeelle 63-vuotiaana. Eläke kun olisi vielä tuossa vaiheessa aivan liian pieni pärjäämiseen. Pitäisi siis vapaaehtoisella pakolla jaksaa työskennellä vielä yli 63-vuotiaana, vaikkei työnteko enää maistuisikaan. Sekö on joustavuutta?
Olen kuullut, tai minulle on joskus väitetty jopa niin, että nykyisien eläkkeiden kehno taso johtuu ainoastaan siitä, ettei työssäkäyvät halua maksaa eläkkeensaajille parempaa toimeentuloa.
Ainoa totuutta sivuava fakta edellisissä väittämissä on kylläkin se, että työtätekevä sukupolvi maksaa aina sen hetkisten eläkkeensaajien eläkkeet. Tämä johtuu siitä, että eläkejärjestelmän käyttöönoton hetkellä, eläkkeet maksettiin myös sille sukupolvelle, joka ei ollut kartuttanut eläkekassavaroja.
Mutta se, ettei työssäkäyvä sukupolvi haluaisi maksaa yhä suurenevia eläkemaksuja, sitä en kyllä jaksa uskoa. Tämä lienee enemmän eläkevakuutuksia myyvien tahojen lanseeraus. Olen itse valmis lisäämään työeläkemaksuani, jotta esimerkiksi taitetusta indeksistä voitaisiin palata tasaindeksiin. Tähän ajattelutapaan pitäisi saada myös työnantajat mukaan.
Hyvää kevään jatkoa ja käykää ahkerasti äänestysuurnilla, sillä jokainen antamaton ääni on ääni sille, ettei mikään muutu.
Kai Flink
nro: 23 Pirkanmaan vaalipiiristä
Itse en lukeudu noihin ehdokkaisiin. Olen mieluummin realisti, kuin tyhjien lupausten antaja.
Aina, kun työeläkekustannuksia ehdotetaan lisättäväksi, tulee ehdottajan myös pohtia, miten ehdotukset rahoitetaan. On helppo luvata eläkkeisiin korotuksia, saada sympatiaa ja ääniä. Vaalien jälkeen mikään ei muutu, lupaukset unohtuvat ja tyytymättömyys säilyy. Mennään kohti seuraavia vaaleja ja näin ympyrä on taas sulkeutunut.
Eläkkeiden rahoittamiseksi perustetut, huippuosaajista koostuvat työryhmätkään eivät saaneet valmista aikaan. Jukkien, Rantala ja Ahtela, loppuraportit jäivät laihoiksi. Jukka Rantalan johtama ryhmä ei edes tehnyt varsinaisia ehdotuksia.
Edelliseen viitaten väitän, että sellaista henkilöä ei ehdokkaissa ole, joka tuosta vaan laittaisi eläkeasiat kuntoon. Tai jos joku väittää niin, kyse on todennäköisesti populismista.
Eläkeasiat ovat tyypiltään juuri sellaisia, joissa tulee edetä maltillisesti ja tarkastella tehtyjen muutosten vaikutuksia. Jos huomataan että on menty metsään, pitää olla rohkeutta myöntää se ja tehdä korjaavia päätöksiä.
Tulevaisuuden eläkkeiden rahoituksen turvaamiseksi on periaatteessa käytettävissä kolme keinoa. Kuulostaa yksinkertaiselta. Mitkä nämä kolme keinoa sitten ovat?
-Työeläkemaksujen (TEL) ennakoitua runsaammat korotukset
-Työurien pidentämiset
-Eläke-etujen heikennykset, joita tuskin kukaan haluaa
Työurien pidentäminen kuulostaa ikävältä, koska se mielletään yleisesti eläköitymisiän nostamiseksi tavoittamattomiin. Näin, sitä ei tarvitse kuitenkaan ajatella. Työuria voidaan pidentää monella tapaa:
Opiskeluaikoja lyhentämällä saadaan työuriin pituutta. Työttömyys, ja varsinkin nuorisotyöttömyys lyhentävät työuria.
Työssä jaksamisen nostaisin tärkeimmäksi mahdollisuudeksi pidentää työuria. Liian moni jää nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle uupumisen ja masennuksen takia. Työoloja parantamalla voidaan pienentää riskiä joutua ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Työn keventäminen, työn mielekkyyden lisääminen ja jopa työn jakaminen olisivat alku hyvään suuntaan.
Jopa EK on alkanut tunnustaa, että liian kireälle on työn teettämisessä menty. Henkilöitä on vähennetty, vaikka todellisuudessa YT-menettelyssä perusteltu työn väheneminen tai työn loppuminen, eivät ole olleet todellisia. Silti lähes poikkeuksetta on neuvottelutuloksena kuitenkin ollut työntekijöiden vähentäminen ja seurauksena jäljelle jääneiden työtaakan lisääntyminen sietämättömäksi.
Mitä muuten ajattelette siitä, että työnantajat puhuvat korulausein työurien jatkamisesta, mutta käytännössä potkivat työntekijänsä eläkeputkeen heti reilut 58-vuotiaina. Työnantajien näkökulmasta siinä elämänvaiheessa työntekijän sairastavuus on liian suurta ja yksilön kehittyminen työelämän näkökulmasta ohi, joten ei muuta kuin potkitaan pois työelämästä.
Kaikkiin edellä mainittuihin pitää kiinnittää huomiota ja saada työuria pidentymään.
Nyt pääsemme sitten vallitsevaan tilanteeseen. Vuoden 1996 alusta, silloinen hallitus toi työeläkkeisiin ns. taitetun indeksin, jonka eläkettä pienentävää vaikutusta joudutaan nyt kokemaan. Kaikkihan tiedämme, että taitettu indeksi tarkoittaa sitä, että elinkustannusindeksin vaikutus eläkkeisiin on 80 % ja ansioindeksin vain 20 %, josta seuraa se, että eläkkeet jäävät koko ajan jälkeen yleisestä ansio/tulokehityksestä. Ennen vuoden -96uudistusta indeksien painoarvo oli ns. keskiväli-indeksi eli 50-50.
No joka tapauksessa pääsimme porvarihallituksiin ja tulemmekin vuoden 2005 eläkeuudistukseen, jossa lisäksi keksittiin ottaa käyttöön ns. elinaikakerroin ja se tulee vaikuttamaan tulevien eläkkeen saajien, kuten minun, eläkkeisiin.
Elinaikakerroin tarkoittaa sitä, että ihmisten keskimääräinen elinajanodote nousee 1 vuodella kutakin 10 vuotta kohden. Tästä seuraa eläkkeiden leikkauttaminen, jonka voi kompensoida pysymällä työelämässä pidempään.
Käytännön esimerkissä vuonna -67 syntyneen eläke tulee olemaan 9 % pienempi elinaikakertoimen johdosta. -87 syntyneen tulevaisuuden eläke on jo 15 % pienempi.
Kun eläkeasiat on yleisesti hyväksytty päätettäväksi kolmikantaisesti, pitää meidän työntekijöiden olla neuvottelupöydässä erittäin tarkkana. Vastapuolella on keksitty termi ”joustava eläköitymisikä”. Kuulostaa kivalta, eikö niin?
Mutta mielestäni sen tarkoitus on saada ihmiset lähes pakolla jatkamaan työuria, koska kenelläkään ei ole yksinkertaisesti VARAA jäädä eläkkeelle 63-vuotiaana. Eläke kun olisi vielä tuossa vaiheessa aivan liian pieni pärjäämiseen. Pitäisi siis vapaaehtoisella pakolla jaksaa työskennellä vielä yli 63-vuotiaana, vaikkei työnteko enää maistuisikaan. Sekö on joustavuutta?
Olen kuullut, tai minulle on joskus väitetty jopa niin, että nykyisien eläkkeiden kehno taso johtuu ainoastaan siitä, ettei työssäkäyvät halua maksaa eläkkeensaajille parempaa toimeentuloa.
Ainoa totuutta sivuava fakta edellisissä väittämissä on kylläkin se, että työtätekevä sukupolvi maksaa aina sen hetkisten eläkkeensaajien eläkkeet. Tämä johtuu siitä, että eläkejärjestelmän käyttöönoton hetkellä, eläkkeet maksettiin myös sille sukupolvelle, joka ei ollut kartuttanut eläkekassavaroja.
Mutta se, ettei työssäkäyvä sukupolvi haluaisi maksaa yhä suurenevia eläkemaksuja, sitä en kyllä jaksa uskoa. Tämä lienee enemmän eläkevakuutuksia myyvien tahojen lanseeraus. Olen itse valmis lisäämään työeläkemaksuani, jotta esimerkiksi taitetusta indeksistä voitaisiin palata tasaindeksiin. Tähän ajattelutapaan pitäisi saada myös työnantajat mukaan.
Hyvää kevään jatkoa ja käykää ahkerasti äänestysuurnilla, sillä jokainen antamaton ääni on ääni sille, ettei mikään muutu.
Kai Flink
nro: 23 Pirkanmaan vaalipiiristä
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Suomi elää metsästä - varsinkin Keski-Suomi
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti 200 000 suomalaista. Kerrannaisvaikutusten kautta metsäteollisuuden taloudellisen jalanjäljen piirissä on jopa 500 000 ihmistä. Metsäteollisuuden rahavirroista maksetaan julkiselle sektorille veroja noin 2 miljardia vuodessa.
Keskikokoisen massaa, paperia ja sahatavaraa tuottavan tehdaskokonaisuuden taloudellinen jalanjälki on noin 700 miljoonaa euroa. Tästä jää 2/3 tehdaskokonaisuuden sijaintimaakuntaan. Keski-Suomessa on paljon vahvoja metsäteollisuusyrityksiä ja näiden vaikutus koko maakunnan hyvinvointiin on aivan keskeinen.
Metsäteollisuuden selviäminen tulevaisuuden haasteista on myös poliittisten päättäjien käsissä. Keskeistä on puun turvattu saanti. Metsänomistajia on kannustettava ja toisaalta vaadittava aktiiviseen metsänhoitoon. Puun energiakäytön tukeminen ei saa myöskään vääristää kilpailua puumarkkinoilla. Ensisijaista on puun jalostaminen mahdollisimman pitkälle, sitten vasta sen poltto.
Keskeistä on myös tie- ja rataverkostojen ylläpito. Suomen metsäteollisuus on kaukana päämarkkina-alueistaan ja Suomen sisäinen logistiikka on oltava nopeaa ja joustavaa. Tieverkoston ylläpitoon kuuluu keskeisenä osana myös yksityisteiden ylläpito ja tämä vaatii osaltaan valtion panostusta.
Perinteisen metsäteollisuuden rinnalle on kehiteltävä uusia tuotealueita mittavalla tuotekehityksellä. Biojalostamoja jo suunnitellaan, mutta puun käyttömahdollisuudet muun muassa rakennusteollisuudessa ovat mittaamattomat. Tällä hetkellä puutuoteteollisuus työllistää suoraan 30 000 ihmistä mutta tätä on mahdollisuus huomattavasti kasvattaa. Tämä edellyttää puun suosimista julkisissa rakennushankkeissa sekä kuntien toimintaa omalla kaavoituspolitiikallaan.
Puurakentamista tulisi suosia myös sen ympäristöystävällisyyden takia. Puu rakennusaineena sitoo tehokkaasti hiilidioksidia. Yksistään 10 prosentin puurakentamisen lisäys Euroopassa vastaisi 25 prosenttia Kioton sopimuksen vaatimista päästövähennyksistä.
Edellä mainitut toimenpiteet ovat vain osa siitä, mitä päättäjät voivat tehdä tämän teollisuuden haaran hyväksi. Suomi elää edelleen vahvasti vientiteollisuudesta ja sen säilyminen ja kehittyminen Suomessa on kaikkien yhteinen etu. Toivottavasti näemme tämän metsän puilta.
Juho Kautto
Palkkasihteeri
Paperiliitto
Kansanedustajaehdokas (Vas.)
Keskikokoisen massaa, paperia ja sahatavaraa tuottavan tehdaskokonaisuuden taloudellinen jalanjälki on noin 700 miljoonaa euroa. Tästä jää 2/3 tehdaskokonaisuuden sijaintimaakuntaan. Keski-Suomessa on paljon vahvoja metsäteollisuusyrityksiä ja näiden vaikutus koko maakunnan hyvinvointiin on aivan keskeinen.
Metsäteollisuuden selviäminen tulevaisuuden haasteista on myös poliittisten päättäjien käsissä. Keskeistä on puun turvattu saanti. Metsänomistajia on kannustettava ja toisaalta vaadittava aktiiviseen metsänhoitoon. Puun energiakäytön tukeminen ei saa myöskään vääristää kilpailua puumarkkinoilla. Ensisijaista on puun jalostaminen mahdollisimman pitkälle, sitten vasta sen poltto.
Keskeistä on myös tie- ja rataverkostojen ylläpito. Suomen metsäteollisuus on kaukana päämarkkina-alueistaan ja Suomen sisäinen logistiikka on oltava nopeaa ja joustavaa. Tieverkoston ylläpitoon kuuluu keskeisenä osana myös yksityisteiden ylläpito ja tämä vaatii osaltaan valtion panostusta.
Perinteisen metsäteollisuuden rinnalle on kehiteltävä uusia tuotealueita mittavalla tuotekehityksellä. Biojalostamoja jo suunnitellaan, mutta puun käyttömahdollisuudet muun muassa rakennusteollisuudessa ovat mittaamattomat. Tällä hetkellä puutuoteteollisuus työllistää suoraan 30 000 ihmistä mutta tätä on mahdollisuus huomattavasti kasvattaa. Tämä edellyttää puun suosimista julkisissa rakennushankkeissa sekä kuntien toimintaa omalla kaavoituspolitiikallaan.
Puurakentamista tulisi suosia myös sen ympäristöystävällisyyden takia. Puu rakennusaineena sitoo tehokkaasti hiilidioksidia. Yksistään 10 prosentin puurakentamisen lisäys Euroopassa vastaisi 25 prosenttia Kioton sopimuksen vaatimista päästövähennyksistä.
Edellä mainitut toimenpiteet ovat vain osa siitä, mitä päättäjät voivat tehdä tämän teollisuuden haaran hyväksi. Suomi elää edelleen vahvasti vientiteollisuudesta ja sen säilyminen ja kehittyminen Suomessa on kaikkien yhteinen etu. Toivottavasti näemme tämän metsän puilta.
Juho Kautto
Palkkasihteeri
Paperiliitto
Kansanedustajaehdokas (Vas.)
maanantai 14. helmikuuta 2011
Nokian rakennemuutoksesta
Eipä siinä kauaa mennyt, kun matkapuhelinjätti Nokia alkoi antaa lopputilejä, uuden kapteeninsa johdolla täällä Suomessa. Luulenpa, että potkut saanut Olli-Pekka Kallasvuo ei suostunut toteuttamaan Nokian hallituksen halua antaa tuhansille suomalaisille ihmisille kenkää sekä ajaa Nokia Microsoftin kylmään syliin. Kallasvuo oli sentään empaattinen kotimaisia työntekijöitä kohtaan.
Kallasvuon tilalle valittu Stephen Elop ei ole suomisidonnainen, vaan toteuttaa kylmällä henkilöstöpolitiikallaan kovaa johtamista. Saatamme vielä nähdä, kuinka Nokian pääkonttorikin viedään Suomesta pois.
Ajamalla yhtiö Microsoftin syliin, päästään omasta Symbian-käyttöjärjestelmästä eroon. Symbianin osaamis- ja kehittämiskeskus sijaitsee nimenomaan Tampereella. Ei ole vaikea arvata, miten tälle pirkanmaalaisyksikölle käy.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarista Nokia on jo informoinut tulevista vähennyksistä. Täyttyyköhän tässäkään yt-lain henki, kun jo ennen neuvottelujen alkamista tiedetään väen vähentämistarpeesta. Tämänkin voisi joku lainoppinut selvittää, selventää ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.
Pekkarinen nyt sitten toitottaa, kuinka Nokia tekee täällä Suomessa historian mittavimman rakennemuutoksen. Kommenteista päätellen haiskahtaa jo siltä, että asialle on Suomen hallituksen siunaus. Rakennemuutos – miten hieno termi sille, mikä kansan suussa menee, että lappu luukulle ja potkut perseeseen.
Pitkällä tähtäimellä Suomeen tuskin jää Nokiasta muuta kuin samanniminen kaupunki, josta kaikki joskus alkoi. Voimme silti tulevaisuudessakin nauttia Nokiasta, kaupungista, jota ei ainakaan fyysisesti voi siirtää halpamaihin.
Kai Flink
Yksi nokialainen, paperiteollisuuden rakennemuutoksen keskeltä
Kallasvuon tilalle valittu Stephen Elop ei ole suomisidonnainen, vaan toteuttaa kylmällä henkilöstöpolitiikallaan kovaa johtamista. Saatamme vielä nähdä, kuinka Nokian pääkonttorikin viedään Suomesta pois.
Ajamalla yhtiö Microsoftin syliin, päästään omasta Symbian-käyttöjärjestelmästä eroon. Symbianin osaamis- ja kehittämiskeskus sijaitsee nimenomaan Tampereella. Ei ole vaikea arvata, miten tälle pirkanmaalaisyksikölle käy.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarista Nokia on jo informoinut tulevista vähennyksistä. Täyttyyköhän tässäkään yt-lain henki, kun jo ennen neuvottelujen alkamista tiedetään väen vähentämistarpeesta. Tämänkin voisi joku lainoppinut selvittää, selventää ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.
Pekkarinen nyt sitten toitottaa, kuinka Nokia tekee täällä Suomessa historian mittavimman rakennemuutoksen. Kommenteista päätellen haiskahtaa jo siltä, että asialle on Suomen hallituksen siunaus. Rakennemuutos – miten hieno termi sille, mikä kansan suussa menee, että lappu luukulle ja potkut perseeseen.
Pitkällä tähtäimellä Suomeen tuskin jää Nokiasta muuta kuin samanniminen kaupunki, josta kaikki joskus alkoi. Voimme silti tulevaisuudessakin nauttia Nokiasta, kaupungista, jota ei ainakaan fyysisesti voi siirtää halpamaihin.
Kai Flink
Yksi nokialainen, paperiteollisuuden rakennemuutoksen keskeltä
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Ilmastokysymyksiä ja yövuoroja
08.02.2011
Meille kansanedustajaehdokkaille satelee rajusti erilaisia kysymyksiä,
monenlaisista asioista, päivittäin, vaalikoneita on todellakin monia, toisiin
ei ole kauan aikaa vastata, toisiin on. Sähköpostia tulee paljon, esim. tee
vaalimainoksia niin ja niin, lehtiin useita, on TV, RADIO, NETTI
mainostarjouksia, tavaraa kaupitellaan, eräskin myyjä tarjosi kampoja, ja
totesi, että on jopa joku päässyt ministeriksikin hänen kammoillaan.... no
joskus tuntuu siltä, että pelkällä kammalla sitä on ministeriks joku
päässytkin, sen verran järjettömiä jotkut nykyisetkin päätöksetkin ovat... no
tässä Yövuorojen lomassa kun aamupäivällä herää, niin on vähän muissa
"maisemissa" ja voi vastauksetkin olla vähän "HEIJAREITA".
Tänään vastasin esim. ilmastokysymykseen seuraavasti, alla kysymys ja sitten vastaus, ja usein tuollaisen normaalin vaalikoneenkin kysymyksiin menee noin 1-2 tuntia, edellinen yö vietetty paperikoneen pituusleikkurilla ja sen takana olevalla
giljotiinilla!!!! ( Siinä voi tietysti funtsia uusiokäyttöä, kun melkein priimaa tavaraa "palautetaan" uudestaan paperikoneen alkupäähän...)
KYSYMYS:
Ilmastolaki velvoittaisi tulevat hallitukset vuosittaisiin päästövähennyksiin,
jotka johtavat vähintään 40 %:n kotimaisiin vähennyksiin vuoteen 2020 mennessä
ja 95 %:n vähennyksiin 2050 mennessä (vuoden 1990 tasoon verrattuna).
Tulisiko mielestänne Suomeen säätää ilmastolaki ja olisitteko kansanedustajana valmis työskentelemään sekä puolueenne sisällä että puoluerajat ylittäen ilmastolain
saamiseksi seuraavaan hallitusohjelmaan?
KYLLÄ vastaukseni oli kyllä
EI
Alla perustelut ja kannanotto:
MUTTA TOTTAKAI SE RIIPPUU SIITÄ, MITÄ SINNE LAKIIN
KIRJATAAN, itse tuskin elän enää 2050, mutta toivoin, että tulevat sukupolvet
saavat nauttia tästä planeetasta samoin, kuin me olemme saaneet...
Ylivoimaisesti paras tapa meidän jokaisen eurooppalaisen ja maailman
kansalaisen on hillitä ilmaston muutosta olla ostamatta kiinalaista (ja USA:n)
tuotteita, ostamisen ja kulutuksen hillitseminen on aloitettava heti ja sen on
jatkuttava niin kauan kuin kaikki maat sitoutuvat samoihin päästörajoituksiin
kuin eu-maat,,, eikä niitä rajoitusoikeuksia saa ostaa kolmansilta mailta.
Nyt nämä maat edistävät ilmastonmuutosta erittäin halvan kivihiilen poltolla,
joka vielä tuotetaan osittain orja ja lapsityövoimalla, varsinkin Kiinassa,
ITSE EN OSTA KIINALAISIA TUOTTEITA, ainakaan tietoisesti!!! Mutta niin kauan
kuin Kiina!!!!, jossa länsimaiset markkinavoimat jo jylläävät, nostavat
hurjasti tuotantoaan, yhtä kauan tämä jauhaminen ilmasto muutoksesta tuntuu
siltä, että päätä lyödään betoniseinään, siis nykyisellä ajattelu tavalla...
Nyt kun käy niin, että kun täällä lyödään yrityksille ja kansalaisille
ilmastorajat ja maksut energiaveroihinkin, niin suuryritykset vievät
tuotantonsa Aasiaan, halpatuontimaihin, jossa sitten toimitaan edellä kuvatulla
tavalla...ja tällä asialla on useita seurauksia, tulee työttömyyttä ja mikä
pahinta? Kulutus siirtyy maihin, joissa hevon hatut välitetään päästöistä, eikä
ylipäätään ympäristöstä,(eikä muuten välitetä mistään muustakaan, ei
työläisistä, useissa maissa yhteisövero on nolla prosenttia, yhteiskunta ei
huolehdi näissä valtioissa vanhuksista, köyhistä ei sairaista ja koulut ovat
rikkaille,jne.)
Joten tämä päästöjen hillitseminen alkaa ensimmäiseksi
ihmisten kulutuksesta!, sinusta ja minusta, ja/tai naapurin tädistä! Kaikki
tuotanto on seurausta siitä, kun me massiivisesti kulutamme!!! Ihmiset !! Millä
sitä rajoitetaan, ei veroilla, ei tehtaiden alasajoilla Euroopassa, eiii!
Sitä rajoitetaan ainoastaan vain tiedon ja vastuun jakamisesta kansalaisille,
ja se alkaa kaikki meistä!!!
Olethan sinäkin valmis luopumaan uudesta dvd-
soittimesta tai kotiteatterista!!!
(jos vanhallakin pärjää) tai halpatuonti
saippuasta!!!
Oletko???
Pertti Riihinen
kansanedustajaehdokas
Meille kansanedustajaehdokkaille satelee rajusti erilaisia kysymyksiä,
monenlaisista asioista, päivittäin, vaalikoneita on todellakin monia, toisiin
ei ole kauan aikaa vastata, toisiin on. Sähköpostia tulee paljon, esim. tee
vaalimainoksia niin ja niin, lehtiin useita, on TV, RADIO, NETTI
mainostarjouksia, tavaraa kaupitellaan, eräskin myyjä tarjosi kampoja, ja
totesi, että on jopa joku päässyt ministeriksikin hänen kammoillaan.... no
joskus tuntuu siltä, että pelkällä kammalla sitä on ministeriks joku
päässytkin, sen verran järjettömiä jotkut nykyisetkin päätöksetkin ovat... no
tässä Yövuorojen lomassa kun aamupäivällä herää, niin on vähän muissa
"maisemissa" ja voi vastauksetkin olla vähän "HEIJAREITA".
Tänään vastasin esim. ilmastokysymykseen seuraavasti, alla kysymys ja sitten vastaus, ja usein tuollaisen normaalin vaalikoneenkin kysymyksiin menee noin 1-2 tuntia, edellinen yö vietetty paperikoneen pituusleikkurilla ja sen takana olevalla
giljotiinilla!!!! ( Siinä voi tietysti funtsia uusiokäyttöä, kun melkein priimaa tavaraa "palautetaan" uudestaan paperikoneen alkupäähän...)
KYSYMYS:
Ilmastolaki velvoittaisi tulevat hallitukset vuosittaisiin päästövähennyksiin,
jotka johtavat vähintään 40 %:n kotimaisiin vähennyksiin vuoteen 2020 mennessä
ja 95 %:n vähennyksiin 2050 mennessä (vuoden 1990 tasoon verrattuna).
Tulisiko mielestänne Suomeen säätää ilmastolaki ja olisitteko kansanedustajana valmis työskentelemään sekä puolueenne sisällä että puoluerajat ylittäen ilmastolain
saamiseksi seuraavaan hallitusohjelmaan?
KYLLÄ vastaukseni oli kyllä
EI
Alla perustelut ja kannanotto:
MUTTA TOTTAKAI SE RIIPPUU SIITÄ, MITÄ SINNE LAKIIN
KIRJATAAN, itse tuskin elän enää 2050, mutta toivoin, että tulevat sukupolvet
saavat nauttia tästä planeetasta samoin, kuin me olemme saaneet...
Ylivoimaisesti paras tapa meidän jokaisen eurooppalaisen ja maailman
kansalaisen on hillitä ilmaston muutosta olla ostamatta kiinalaista (ja USA:n)
tuotteita, ostamisen ja kulutuksen hillitseminen on aloitettava heti ja sen on
jatkuttava niin kauan kuin kaikki maat sitoutuvat samoihin päästörajoituksiin
kuin eu-maat,,, eikä niitä rajoitusoikeuksia saa ostaa kolmansilta mailta.
Nyt nämä maat edistävät ilmastonmuutosta erittäin halvan kivihiilen poltolla,
joka vielä tuotetaan osittain orja ja lapsityövoimalla, varsinkin Kiinassa,
ITSE EN OSTA KIINALAISIA TUOTTEITA, ainakaan tietoisesti!!! Mutta niin kauan
kuin Kiina!!!!, jossa länsimaiset markkinavoimat jo jylläävät, nostavat
hurjasti tuotantoaan, yhtä kauan tämä jauhaminen ilmasto muutoksesta tuntuu
siltä, että päätä lyödään betoniseinään, siis nykyisellä ajattelu tavalla...
Nyt kun käy niin, että kun täällä lyödään yrityksille ja kansalaisille
ilmastorajat ja maksut energiaveroihinkin, niin suuryritykset vievät
tuotantonsa Aasiaan, halpatuontimaihin, jossa sitten toimitaan edellä kuvatulla
tavalla...ja tällä asialla on useita seurauksia, tulee työttömyyttä ja mikä
pahinta? Kulutus siirtyy maihin, joissa hevon hatut välitetään päästöistä, eikä
ylipäätään ympäristöstä,(eikä muuten välitetä mistään muustakaan, ei
työläisistä, useissa maissa yhteisövero on nolla prosenttia, yhteiskunta ei
huolehdi näissä valtioissa vanhuksista, köyhistä ei sairaista ja koulut ovat
rikkaille,jne.)
Joten tämä päästöjen hillitseminen alkaa ensimmäiseksi
ihmisten kulutuksesta!, sinusta ja minusta, ja/tai naapurin tädistä! Kaikki
tuotanto on seurausta siitä, kun me massiivisesti kulutamme!!! Ihmiset !! Millä
sitä rajoitetaan, ei veroilla, ei tehtaiden alasajoilla Euroopassa, eiii!
Sitä rajoitetaan ainoastaan vain tiedon ja vastuun jakamisesta kansalaisille,
ja se alkaa kaikki meistä!!!
Olethan sinäkin valmis luopumaan uudesta dvd-
soittimesta tai kotiteatterista!!!
(jos vanhallakin pärjää) tai halpatuonti
saippuasta!!!
Oletko???
Pertti Riihinen
kansanedustajaehdokas
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
EK:n kannettava vastuuta harmaan talouden torjunnasta
SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola moittii Elinkeinoelämän keskusliittoa EK:ta toimettomuudesta harmaan talouden torjumisessa. Uusim-missa kannanotoissaan EK on hyväksymässä veronumeron käyttöönoton, mutta vastustaa kiivaasti tilaajavastuulain tiukentamista.
- Veronumerolla seurataan työntekijöiden veronmaksua ja valvontavastuu olisi viranomaisilla. Tilaajavastuulaki sen sijaan velvoittaisi työantajaa, Huutola sa-noo.
Huutolan mukaan verotunniste kääntää huomion pois yritysten omasta selvitysvastuusta. Hän kutsuukin EK:n toimintaa käsien pesuksi harmaalla vedellä.
- EK:n täytyy ottaa myös itse vastuuta jäsenkenttänsä toiminnasta, Huutola vaatii.
- Laajamittainen harmaan talouden torjunta voi tapahtua vain yritystasolla tilaa-javastuulakia noudattamalla. Tilaajavastuulakia on tiukennettava ja yritysten vastuuta alihankintaketjusta lisättävä.
Nykyisin peräti 60 prosenttia yrityksistä laiminlyö sopimuskumppanien taustojen selvittämisen.
Huutola muistuttaa, ettei harmaan talouden suurin ongelma eivät työntekijät, vaan maksamattomat verot. Suurimmat verovuodot syntyvät maksamattomista arvonlisäveroista, joista kertyy valtiolle lähes kahden miljardin euron tappiot. Arviolta 90 prosenttia Suomessa tapahtuvan ulkomaisen ja ulkomaalaiseksi naamioidun sijoitustoiminnan tuotoista jää verottamatta.
- Suomessa sallitaan nimetön omistaminen. Se suojaa harmaan talouden hä-märämiehiä, Huutola ihmettelee.
SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola puhui Paperiliiton väelle perjantaina Keuruulla.
SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola kannanotto
Paperin Vasemmistoliittoryhmän Talvipäivillä
Keuruulla 29.01.2011
- Veronumerolla seurataan työntekijöiden veronmaksua ja valvontavastuu olisi viranomaisilla. Tilaajavastuulaki sen sijaan velvoittaisi työantajaa, Huutola sa-noo.
Huutolan mukaan verotunniste kääntää huomion pois yritysten omasta selvitysvastuusta. Hän kutsuukin EK:n toimintaa käsien pesuksi harmaalla vedellä.
- EK:n täytyy ottaa myös itse vastuuta jäsenkenttänsä toiminnasta, Huutola vaatii.
- Laajamittainen harmaan talouden torjunta voi tapahtua vain yritystasolla tilaa-javastuulakia noudattamalla. Tilaajavastuulakia on tiukennettava ja yritysten vastuuta alihankintaketjusta lisättävä.
Nykyisin peräti 60 prosenttia yrityksistä laiminlyö sopimuskumppanien taustojen selvittämisen.
Huutola muistuttaa, ettei harmaan talouden suurin ongelma eivät työntekijät, vaan maksamattomat verot. Suurimmat verovuodot syntyvät maksamattomista arvonlisäveroista, joista kertyy valtiolle lähes kahden miljardin euron tappiot. Arviolta 90 prosenttia Suomessa tapahtuvan ulkomaisen ja ulkomaalaiseksi naamioidun sijoitustoiminnan tuotoista jää verottamatta.
- Suomessa sallitaan nimetön omistaminen. Se suojaa harmaan talouden hä-märämiehiä, Huutola ihmettelee.
SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola puhui Paperiliiton väelle perjantaina Keuruulla.
SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola kannanotto
Paperin Vasemmistoliittoryhmän Talvipäivillä
Keuruulla 29.01.2011
tiistai 25. tammikuuta 2011
Kokoomuksen työreformista
Opetusministeri Henna Virkkunen esitteli Kokoomuksen työelämätavoitteita. Eläkeiän nosto oli edelleen esillä, mutta työelämän joustotavoitteena oli työehtosopimusten siirtäminen paikallisesti solmittaviksi. Työntekijä saisi Kokoomuksen mallissa päättää, ottaako paikallisen vai valtakunnallisesti sovitun työehtosopimuksen. Tämä saattaa kuulostaa jopa valinnanvapaudelta, mutta olisi tosiasiassa hyvin kohtalokasta suurelle osaa työntekijöitä.
Suomessa on yleissitova työehtosopimusjärjestelmä jonka kautta on sovittu noin 90 prosentille työntekijöistä minimityöehdot. Mikään ei estä sopimasta työntekijöiden kannalta asioista paremmin. Näin monessa työpaikassa on onneksi tehtykin aidossa paikallisen sopimisen hengessä.
Kokoomuksen esittämässä mallissa työntekijä siis voisi viime kädessä valita myös alan yleissitovan työehtosopimuksen, mikäli paikallinen työehtosopimus olisi tätä heikompi. Uskooko Virkkunen ja Kokoomus todellakin, että työntekijälle valinta on aito? Mikä on työntekijän asema, tai tuleeko hän yleensä palkatuksi mikäli hän ei tyytyisi yrityskohtaiseen heikompaan sopimukseen? Kuinka turvaisimme työntekijöiden tasapuolisen kohtelun työnantajan vähentäessä työvoimaansa?
Kokoomuksen esittämässä mallissa saattaisivat suurien ja menestyvien työpaikkojen järjestäytyneet työntekijät selvitäkin. Näissä työpaikoissa työntekijöiden voima riittäisi kohtuullisten työehtojen saamiseen. Ammattiyhdistystoiminta on kuitenkin myös solidaarista, missä tulee tuntea vastuu heikommistakin. Tämän solidaarisuuden rippeetkin häviäisivät paikallisten työehtosopimusten yleistyessä.
Suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän tavoitteena on ollut turvata tasavertaiset asemat työmarkkinaosapuolten kesken. Tavoitteena on myös ollut se, ettei yksittäinen työntekijä joudu painostuksen kohteeksi työehdoistaan. Työelämän tasavertaisuus on vielä kaukainen haave, mutta Kokoomuksen työelämätavoitteet vievät ne tavoittamattomiin. Työntekijöiden asema olisi todellakin pelkkien markkinavoimien käsissä ja tämä käsi ei tunnetusti säästele.
Kaikesta huolimatta tämä oli reilu avaus Kokoomukselta. Pitäähän työntekijöiden tietää mitä työväenpuolueiksi julistautuneet tavoittelevat. Siitä heille tunnustus.
Juho Kautto
palkkasihteeri
kansanedustajaehdokas
Vasemmistoliitto
Suomessa on yleissitova työehtosopimusjärjestelmä jonka kautta on sovittu noin 90 prosentille työntekijöistä minimityöehdot. Mikään ei estä sopimasta työntekijöiden kannalta asioista paremmin. Näin monessa työpaikassa on onneksi tehtykin aidossa paikallisen sopimisen hengessä.
Kokoomuksen esittämässä mallissa työntekijä siis voisi viime kädessä valita myös alan yleissitovan työehtosopimuksen, mikäli paikallinen työehtosopimus olisi tätä heikompi. Uskooko Virkkunen ja Kokoomus todellakin, että työntekijälle valinta on aito? Mikä on työntekijän asema, tai tuleeko hän yleensä palkatuksi mikäli hän ei tyytyisi yrityskohtaiseen heikompaan sopimukseen? Kuinka turvaisimme työntekijöiden tasapuolisen kohtelun työnantajan vähentäessä työvoimaansa?
Kokoomuksen esittämässä mallissa saattaisivat suurien ja menestyvien työpaikkojen järjestäytyneet työntekijät selvitäkin. Näissä työpaikoissa työntekijöiden voima riittäisi kohtuullisten työehtojen saamiseen. Ammattiyhdistystoiminta on kuitenkin myös solidaarista, missä tulee tuntea vastuu heikommistakin. Tämän solidaarisuuden rippeetkin häviäisivät paikallisten työehtosopimusten yleistyessä.
Suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän tavoitteena on ollut turvata tasavertaiset asemat työmarkkinaosapuolten kesken. Tavoitteena on myös ollut se, ettei yksittäinen työntekijä joudu painostuksen kohteeksi työehdoistaan. Työelämän tasavertaisuus on vielä kaukainen haave, mutta Kokoomuksen työelämätavoitteet vievät ne tavoittamattomiin. Työntekijöiden asema olisi todellakin pelkkien markkinavoimien käsissä ja tämä käsi ei tunnetusti säästele.
Kaikesta huolimatta tämä oli reilu avaus Kokoomukselta. Pitäähän työntekijöiden tietää mitä työväenpuolueiksi julistautuneet tavoittelevat. Siitä heille tunnustus.
Juho Kautto
palkkasihteeri
kansanedustajaehdokas
Vasemmistoliitto
Omaishoitoon on panostettava
Suomessa on vuonna 2030 sataa työssäkäyvää kohden 73 huollettavaa. Väestön ikääntyminen ja palveluiden tuottaminen tälle ikäpolvelle tulee olemaan iso haaste. Eräs keino tähän on omaishoitoon panostaminen.
Omaishoitojärjestelmän taloudellisen tuen piirissä on noin 30 000 hoitajaa. Heidän tukensa ovat alimmillaan ainoastaan noin 350 euroa kuukaudessa. Arvioiden mukaan omaishoitajien tekemän työn ansiosta on vältytty noin 12 000 hoidettavan laitospaikalta. Varovaisestikin voidaan puhua satojen miljoonien, jopa miljardien säästöistä yhteiskunnalle. Omaishoidon tukeen käytetty raha tulee näin monin kerroin takaisin.
Valtion tulee ottaa se vastuu omaishoitojärjestelmästä, mikä sille kuuluu. Omaishoidon taloudellinen vastuu on siirrettävä kunnilta valtiolle, jotta kansalaisille voidaan turvata perustuslaillinen tasa-arvo asuinkunnasta riippumatta. Omaishoidon avulla säästettyjä varoja voidaan hyvin käyttää korvausten tason nostamiseksi nykyisestä.
Työlainsäädäntömme ei tunne työntekijöiden subjektiivista oikeutta jäädä hoitamaan vakavasti sairaana olevaa läheistään pidemmäksi aikaa. Tämä oikeus perustuu työnantajan viimekätiseen suostumukseen, eikä vastaa tätä päivää. Omaishoidosta onkin tehtävä työntekijälle muihin perhevapaisiin rinnastettava oikeus, jossa työntekijälle turvataan pidempi määräaikainen työstä poissaolo läheisensä hoitamiseksi. Läheisiksi tulee omaishoidossa työlainsäädännön kautta laskea myös työntekijöiden omat vanhemmat.
Työntekijöiden oikeus jäädä määräajaksi omaishoitovapaalle on paitsi inhimillistä sekä hoitajalle että hoidettavalle, myös kansantaloudellisesti ja työllisyysmielessä järkevää. Tällä parannetaan jaksamista työelämän kriittisinä aikoina ja pidennetään tätä kautta työuria. Monet perheet ovat todella ahtaalla käydessään töissä ja yrittäessään hoitaa läheistään. Pahimmassa tapauksessa työntekijä on jopa pakotettu irtisanoutumaan työstään, mikä on täysin kohtuutonta ja usein yhteiskunnalle kallis ratkaisu.
Omaishoito on inhimillinen tapa hoitaa läheisiämme ja sen lisääminen on tulevaisuudessa kansantalouden kannalta välttämätöntä. Omaishoitajat tekevät työtään rakkaudesta läheistään kohtaan, mutta tämä ei saa viedä heitä kohtuuttomiin taloudellisiin vaikeuksiin. Omaishoidon kehittämisellä ei pidä korvata panostusta julkiseen terveydenhuoltoon mutta sen avulla voidaan helpottaa sen ylikuormittumista.
Juho Kautto
kansanedustajaehdokas
Vasemmistoliitto
Omaishoitojärjestelmän taloudellisen tuen piirissä on noin 30 000 hoitajaa. Heidän tukensa ovat alimmillaan ainoastaan noin 350 euroa kuukaudessa. Arvioiden mukaan omaishoitajien tekemän työn ansiosta on vältytty noin 12 000 hoidettavan laitospaikalta. Varovaisestikin voidaan puhua satojen miljoonien, jopa miljardien säästöistä yhteiskunnalle. Omaishoidon tukeen käytetty raha tulee näin monin kerroin takaisin.
Valtion tulee ottaa se vastuu omaishoitojärjestelmästä, mikä sille kuuluu. Omaishoidon taloudellinen vastuu on siirrettävä kunnilta valtiolle, jotta kansalaisille voidaan turvata perustuslaillinen tasa-arvo asuinkunnasta riippumatta. Omaishoidon avulla säästettyjä varoja voidaan hyvin käyttää korvausten tason nostamiseksi nykyisestä.
Työlainsäädäntömme ei tunne työntekijöiden subjektiivista oikeutta jäädä hoitamaan vakavasti sairaana olevaa läheistään pidemmäksi aikaa. Tämä oikeus perustuu työnantajan viimekätiseen suostumukseen, eikä vastaa tätä päivää. Omaishoidosta onkin tehtävä työntekijälle muihin perhevapaisiin rinnastettava oikeus, jossa työntekijälle turvataan pidempi määräaikainen työstä poissaolo läheisensä hoitamiseksi. Läheisiksi tulee omaishoidossa työlainsäädännön kautta laskea myös työntekijöiden omat vanhemmat.
Työntekijöiden oikeus jäädä määräajaksi omaishoitovapaalle on paitsi inhimillistä sekä hoitajalle että hoidettavalle, myös kansantaloudellisesti ja työllisyysmielessä järkevää. Tällä parannetaan jaksamista työelämän kriittisinä aikoina ja pidennetään tätä kautta työuria. Monet perheet ovat todella ahtaalla käydessään töissä ja yrittäessään hoitaa läheistään. Pahimmassa tapauksessa työntekijä on jopa pakotettu irtisanoutumaan työstään, mikä on täysin kohtuutonta ja usein yhteiskunnalle kallis ratkaisu.
Omaishoito on inhimillinen tapa hoitaa läheisiämme ja sen lisääminen on tulevaisuudessa kansantalouden kannalta välttämätöntä. Omaishoitajat tekevät työtään rakkaudesta läheistään kohtaan, mutta tämä ei saa viedä heitä kohtuuttomiin taloudellisiin vaikeuksiin. Omaishoidon kehittämisellä ei pidä korvata panostusta julkiseen terveydenhuoltoon mutta sen avulla voidaan helpottaa sen ylikuormittumista.
Juho Kautto
kansanedustajaehdokas
Vasemmistoliitto
maanantai 10. tammikuuta 2011
Sopimistako päivitettävä?
Tänä päivänä on yleistä, että työehtosopimusneuvotteluissa työnantajapuoli tuo toistuvasti esiin, että on tultu pisteeseen, jossa tarvitaan uudenlaista työehtosopimisen henkeä. TA linjaa, että työntekijäpuoli ei ymmärrä toimintaympäristön muuttuneen, josta syystä työntekijöiden pitäisi suostua yhä huonompiin ja huonompiin työehtoihin.
Tämä on psykologiaa, jossa työnantaja hyökkää ja samalla leimaa työntekijäpuolen ahneeksi ja ymmärtämättömäksi. Tämä taktiikka toimiikin, koska muiden alojen ja kansan yleinen mielipide muokkautuu juuri sellaiseksi, mitä valtamediavirta toitottaa. Media on suurimmaksi osaksi juuri työnantajien vallassa ja äänitorvena julkisen mielipiteen muokkautumiseen.
Ei toimintaympäristö ole oikeasti mihinkään muuttunut. Työntekijä myy työpanoksensa ja haluaa osansa tuloksesta, jota tehdään tai ei. Kyllä työntekijäneuvottelijat ovat sen verran valistuneita, että tietävät millaisessa taloudellisessa asemassa työnantajat ovat. Jos työnantajan taloudellinen tilanne on heikko, tyydytään vähempään ja toisaalta, jos kovaa tulosta tehdään, siitä osa kuuluu työntekijöiden palkkaan ja hyvinvointiin.
Työnantajat tietenkin pyrkivät neuvottelutulokseen, jossa työntekijälle jätetään mahdollisimman ohut osuus tuloksesta ja mahdollisimman pieni määräysvalta työtehtävien kuvaan. Tämä takaa rahan ja vallan pysymisen maksimaalisena työnantajalla. Kaikista korulauseista huolimatta työntekijät ovat pääsääntöisesti vain pakollinen kustannuserä työnantajalle.
Poikkeuksia toki löytyy, mutta ne koskevat pääsääntöisesti pieniä yrityksiä, jossa hyvän hengen säilyminen on elintärkeää yrityksen menestymisen kannalta. Suuremmilla yrityksillä on mahdollisuus harjoittaa kovaa ja ikävää henkilöstöpolitiikkaa ja sen ne totisesti osaavat. Käskyissä ja määräyksissä mennään aina jonkun tavoittamattoman taakse, esimerkiksi konsernin, jotta voimatoimien ideoimisesta ja käyttämisestä ei voida osoittaa ketään henkilöä.
Kilpailukyky versus palkkakustannukset tuodaan aina ensimmäisenä esiin, kun puhutaan yritystaloudesta. Kilpailukykyä ei voida sysätä pelkästään työntekijöiden vastuulle. Palkkakustannukset ovat osa liikevaihtoa. Työntekijäthän juuri mahdollistavat tuloksen tekemisen. Työnantajien tulisi pikemminkin suunnata suurin liiketoimiäly muihin muuttujiin, joilla kilpailukyky säilyy.
Tulevien työehtosopimusneuvotteluiden vaara on, että työnantajaosapuoli yrittää luoda laskusuhdanteen pysyväisilmapiirin, jossa asetutaan tiukasti edeltävän, vaikean ajan moodiin. Nyt kuitenkin laskusuhdanne on pääsääntöisesti ohi ja tulosta tehdään. Tämä tulee muistaa sopimusneuvotteluissa ja unohtaa EK:n palkka-ankkurit.
Muistetaan, että työntekijä on joka euronsa ansainnut. Hyvää sopimisen kevättä!
Kai Flink
Tämä on psykologiaa, jossa työnantaja hyökkää ja samalla leimaa työntekijäpuolen ahneeksi ja ymmärtämättömäksi. Tämä taktiikka toimiikin, koska muiden alojen ja kansan yleinen mielipide muokkautuu juuri sellaiseksi, mitä valtamediavirta toitottaa. Media on suurimmaksi osaksi juuri työnantajien vallassa ja äänitorvena julkisen mielipiteen muokkautumiseen.
Ei toimintaympäristö ole oikeasti mihinkään muuttunut. Työntekijä myy työpanoksensa ja haluaa osansa tuloksesta, jota tehdään tai ei. Kyllä työntekijäneuvottelijat ovat sen verran valistuneita, että tietävät millaisessa taloudellisessa asemassa työnantajat ovat. Jos työnantajan taloudellinen tilanne on heikko, tyydytään vähempään ja toisaalta, jos kovaa tulosta tehdään, siitä osa kuuluu työntekijöiden palkkaan ja hyvinvointiin.
Työnantajat tietenkin pyrkivät neuvottelutulokseen, jossa työntekijälle jätetään mahdollisimman ohut osuus tuloksesta ja mahdollisimman pieni määräysvalta työtehtävien kuvaan. Tämä takaa rahan ja vallan pysymisen maksimaalisena työnantajalla. Kaikista korulauseista huolimatta työntekijät ovat pääsääntöisesti vain pakollinen kustannuserä työnantajalle.
Poikkeuksia toki löytyy, mutta ne koskevat pääsääntöisesti pieniä yrityksiä, jossa hyvän hengen säilyminen on elintärkeää yrityksen menestymisen kannalta. Suuremmilla yrityksillä on mahdollisuus harjoittaa kovaa ja ikävää henkilöstöpolitiikkaa ja sen ne totisesti osaavat. Käskyissä ja määräyksissä mennään aina jonkun tavoittamattoman taakse, esimerkiksi konsernin, jotta voimatoimien ideoimisesta ja käyttämisestä ei voida osoittaa ketään henkilöä.
Kilpailukyky versus palkkakustannukset tuodaan aina ensimmäisenä esiin, kun puhutaan yritystaloudesta. Kilpailukykyä ei voida sysätä pelkästään työntekijöiden vastuulle. Palkkakustannukset ovat osa liikevaihtoa. Työntekijäthän juuri mahdollistavat tuloksen tekemisen. Työnantajien tulisi pikemminkin suunnata suurin liiketoimiäly muihin muuttujiin, joilla kilpailukyky säilyy.
Tulevien työehtosopimusneuvotteluiden vaara on, että työnantajaosapuoli yrittää luoda laskusuhdanteen pysyväisilmapiirin, jossa asetutaan tiukasti edeltävän, vaikean ajan moodiin. Nyt kuitenkin laskusuhdanne on pääsääntöisesti ohi ja tulosta tehdään. Tämä tulee muistaa sopimusneuvotteluissa ja unohtaa EK:n palkka-ankkurit.
Muistetaan, että työntekijä on joka euronsa ansainnut. Hyvää sopimisen kevättä!
Kai Flink
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)