Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahosen puheet eläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtajan palkasta ja palkkioista A-studiossa 8.11. eivät vastaa palkansaajien ajatuksia.
Ahosen esittämä näkemys Varman toimitusjohtajan palkan suuruudesta ja kehityksestä on hänen henkilökohtainen kantansa, eikä se edusta Paperiliiton yhteistä linjaa.
Ei ole hyväksyttävää, että tilanteessa, jossa palkansaajapuoli on viime vuosien vaikeassa taloustilanteessa tyytynyt lähes nollaratkaisuihin, palkansaajien näkyvä edustaja siunaa eläkeyhtiön johtajan kymmenien prosenttien palkankorotukset. Vielä moraalittomammaksi asian tekee se, että kyseisellä eläkejohtajalla on jo entuudestaan satojen tuhansien eurojen vuosipalkka. Tällaista yritysmaailman tautia ei saa tartuttaa eläkepolitiikkaan missään tilanteessa.
Mikään ei ole osoittanut että johtajien huikeat palkat todella kannustaisivat ja motivoisivat parempaan johtamiseen tai edesauttaisivat entistä huikeampia tuloksia. Kyse on vain järjettömät mittasuhteet saaneesta ylimpien johtajien palkkakilpailusta. Ilmiö kertoo pohjattomasta ahneudesta ja on vain omiaan entisestään vieraannuttamaan ylemmän johdon tavallisesta työtätekevästä.
Pienillä työeläkkeillä elävien kansalaisten tyrmistys näiden palkankorotusuutisten jälkeen on oikeutettua. Toimitusjohtajan palkankorotuksella ei eläkkeiden ansiokehitystä paranneta. Sillä on pelkästään eläkejärjestelmän uskottavuutta heikentävä vaikutus.
On tärkeää, että palkansaajat ovat mukana eläkeyhtiöiden päätöksenteossa, sillä he osallistuvat tuntuvalla maksuosuudella eläkejärjestelmän ylläpitoon. Edustajiemme tulee muistaa vastuunsa päätöksenteossa. Vaadimme julkisesti kohtuullisuutta muulta yritysjohdolta. Ei ole liikaa pyydetty muistaa se myös omassa toiminnassamme.
Juho Kautto
Palkkasihteeri
Paperiliitto
2 kommenttia:
Perusteltu irtiotto Juholla on tässä asiassa. Hyperpalkkaisten johtajien palkkakilpailu ei varmasti edistä työväen asiaa, joten sitä ei ole ay-johtajan syytä puolustella. Ilmiötä voi toki selittää, jolloin sitä vastaan voisi terveellä tavalla toimia.
Paperiliiton hallitus on tehnyt päätöksen. Ainoan ja oikean mahdollisen!
Ei ylisuuria palkkioita voi hyväksyä. Hyvä, että joku ottaa kantaa.
T. Jouko Lauronen
Lähetä kommentti